Agirotu 2010

Hahhah kun oli aika jännä reissu mm. teltassa yöpymisineen, kivaa kyllä oli ja säät suosivat!

Tuloksellisesti ei kyllä iiiihan meidän viikonloppu (miten tuntuu, että olen sanonut tämän myös joskus aiemmin?), mutta hyviä juttuja saatiin vihdoin aikaan.

Lauantaina startattiin puolenpäivän aikoihin Open SM -kisassa ja vedettiin ko. rata puoleen väliin tosi jees, jälleen yksi parhaimpia ratoja (koomista kyllä) vaikka ei loppuun päästykään. Keinun Java jätti kesken, hyppäsi puolen välin jälkeen pois ja minä uusin, koska halusin korjata virheen. Seliseli ja näin; jäin vissiin liian taakse ja keinu oli muutenkin jotenkin raskas.

La iltakisa meni sitten päin prinkkalaa radallisesti. Siellä missä ei ollut takaakierrettävää hyppyä, me mentiin se suoraan ja siellä missä oli, se me kierrettiin takaa. Nauratti ihan katsoa sitä videota, kun samaan aikaan tunsin että ehkä Javan ja minun yksi huonoimmista radoista oli samalla hetkellä onnistuneimpia. Huh! Kontaktit teki siitä radasta paremman, alas asti ja luvalla pois. Ihmettelin että mistä moinen loksahdus meidän molempien pään sisässä (ja radan jälkeen mietin ettei taida olla mun koira), mutta toimi, ei ne samanlaiset olleet kun treeneissä, mut ehkä pian!

Sunnuntaina joukkuekisa. Meille Javan kanssa keinulta taas moka (painun pian treenaamaan...), eli lentokeinu ja sitten yhden hypyn ohitus, kun jäin niin jälkeen. Muuten olen tosi tyytyväinen meidän rataan, olen iloinen, sekä kummissani että esimerkiksi kepeillä pystyin jäämään niin kauas taakse, putket imi Javaa kunnolla ja puomin maltoin tehdä loppuun! Painettiin kaikki neljä koirakkoa aika lujaa, kun muutamilla virheitä saatiin joukkue hopeaa! Tähän tilanteeseen sopii lause: "vauhti korvaa virheet!" Oli kyllä kivaa, kiitos kaikille ja otetaan minunkin puolesta uusiksi! :)

Vaikka tuloksellisesti ei ollut paras viikonloppu noiden meidän yksilökisojen kannalta, mahtui joukkoon niin monta voittoa koulutuksellisissa asioissa (eikä tullut rimojakaan alas), ettei voisi tämän parempi fiilis olla!

Javan lauantain karsintarata tässä, sekä sunnuntain joukkue. Miljoona kuvaa Agirodusta löydätte täältä.

Ei kommentteja: