Lauantaina perjantain ääni oli vaihtunut yskäksi rasituksen yhteydessä ja päätin katsoa sunnuntai aamuna, että kisataanko vai ei. Sunnuntaina aamulenkillä kokeilin yhden puunkierron, tyyppi lähti innolla juoksemaan ja kiertämään puuta, jonka takaa ilmestyi kurkkuaan kakova koira. Ei, ei siis kisattu. Epäilen sillä olleen myös lämpöä, epäily, koska en omista kuumemittaria.
Katsoin parhaaksi jättää kisat väliin, vaikka uskon, että Java olisi sisulla vetänytkin koko päivän läpi. En halua mitään jälkitauteja, esim. jotakin keuhkoihin tai sydämeen liittyvää, joita saa sitten parannella ties kuinka kauan ja muutenkin, terveys ennen kaikkea. Paras myös olla tartuttamatta muita, kun jotain tällaista ilmaantuu.
Java ei lenssunsa (mikälie kennelyskä...) vuoksi juossut myöskään ATD:n toisessa mini-joukkueessa, joten vara-koirakko tilalle ja minä sain astua jälleen Hanin puikkoihin. Kiitos Jennalle miljoonasti, kun luovuttaa koiransa välillä vietäväksi :) Hanin kanssa on NIIN hauskaa mennä, lämppäreilläkin ennen rataa oli jo tosi hyvä fiilis.
Jenna teki Neonin kanssa aikas kovan nollan heti alkuun, hemmetti ko ne on taitavia! Sarille ja Däfille 10. Hanin kanssa starttasin joukkueesta kolmantena ja vedettiin myöskin puhtaasti rata läpi, jeee! Hanna ja Vilperi tekivät myös 0-tuloksen. ATD:n shelttijoukkue oli toinen, eli meille PiirM-jokkue hopeaa. ATD:n toinen minijoukkue uusi mestaruutensa, joten seura otti mineissä kaksoisvoiton :)
Naurattaa edelleen tämä nollien keruu Hanin kanssa, neljä kisaa ja yhteensä ehkä 20 min treeni alla, joka on muodostunut lähinnä kisojen lämppäreiltä -> tulosrivi: 10-0-0-0 (0-tuloksilla: shelttimestaruus 3. sija, nollavoitto ja piirm-joukkuekisan nollatulos -> PiirM-joukkue hopea). Se vaan kulkee kuin höyryjuna, sinne minne sen tasan itse viet, kiva Hani! :)
Nyt vaan lepoa ja hihnalenkkiä Javalle, booring... edelleen pieni rasitus saa sen yskimään, mutta parempaan päin ollaan kuitenkin menossa! Tulevana sunnuntaina olisi kolme kisaa, katsotaan pystymmekö starttaamaan. Ensi viikon maanantaina vien jälleen Javan fysioon, jesss, olen niin odottanut sitä!
Hanin joukkuerata, KLIK!

:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti