Joulukoirat

Huh, aika kirpsakka pakkassää. Pääsin tänään työharjoittelusta aikaisemmin joulun kunniaksi ja suuntasin samantien kotiin päästyäni ulos AURINKOISEEN ilmaan. Olipa ihanaa olla ulkona valoisan aikaan ja vielä auringon paisteessa. Enpä muista tällaista joulukussa hetkeen olleen! :)

Käytin Ledin alkuviikosta lääkärissä. Kaksi viimeistä Lediä hoitanutta eläinlääkäriä ovat olleet ihan parhaita. Olen saanut nähdä mm. kaikki Ledistä otetut röntgen- ja ultrakuvat vertailun kanssa ja minulle on selitetty yksityiskohtaisesti mitä niissä näkyi, nyt olen taas jonkin verran fiksumpi ja tietoisempi Ledin tilanteesta!

Verinäytteissä oli kaikki ok, maksa-arvot olivat normalisoituneet ja sappihappotesti näytti normaalia myös. Eläinlääkäri totesi sappeen vaikuttavista lääkkeistä olleen Ledille suurta apua, ja suositteli jatkamaan sitä niin pitkään kuin tarve vaatii, eli todennäköisesti koko Ledin elämän ajan... Suosittelivat myös vuosittaista kontrollia. Tankerolla tavalla selitettynä Ledin sappi ei toimi normaalisti, neste ei poistu ruokailun jälkeen ilman lääkitystä, vaan jää lillumaan sappeen, josta voi seurata ajan kanssa shelteillä yleiseksi todettu mucocele. Uutisista voisi olla ristiriitainen fiilis, mutta minä valitsen onnellisuuden. On todella hyvä, että ongelma huomattiin jo tässä vaiheessa ja Ledi voi luultavasti lääkityksen avulla elää normaalin elämän :)

Keuhkokuvista sain hieman lisälausuntoa. Rakkulaa ja arpikudosta siellä on edelleen, mutta totesivat, ettei tarvitse enää olla huolissaan. Ledin tilanne keuhkojen osalta on hyvä ja mahdollinen kastraatio onnistuu!

Jesss, tällaista tällä erää. Kohta lähden vetämään vuoden viimeiset treenit!

Mukavaa joulua kaikille!

Klikkaa suuremmaksi

2 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Hyvä, että Ledin tilanne on selvillä ja kohdillaan! Toivottavasti pysyykin kuosissa.
Vai tuollaistakin vaivaa shelteillä, mahtaako Kujeelle koittaa kohta sama tilanne sapen osalta, kun se tuntuu reistaavan välistä...

Hyvää uutta vuotta! :)

Maiju kirjoitti...

Jes, on se kyllä niin helpottavaa, kun saa selvyyksiä näihin sairauksiin liittyen. Ja todellakin, toivottavasti lääkkeistä on jatkossakin apua!

Tällaistakin löytyy joo, se pahempi aste (kai se varsinainen mucocele) tästä on onneksi tietääkseni suht harvinainen. Eläinlääkärit suosittelivat lääkitystä jo pelkästään rodun vuoksi... riskiä ei oikein voi lähteä ottamaan, kun tietää shelttien taipumuksen tuohon pahempaan versioon.

Mut jos vähänkään epäilyttää, että koiralla on jotain ongelmaa, niin vie Kuje tutkimuksiin vaan. Ledillä tuo selvisi ihan vahingossa.

Hyvää uutta vuotta myös teidän porukalle! :)