Kulunut vuosi on ollut täynnä tapahtumia ja edennyt hyvin nopeasti tähän päivään. Sen lisäksi, että eräs lurjus shelttipentu Lux liittyi laumaamme, on Javan kanssa saanut kokea mitä mahtavampia hetkiä. Omat näkemykseni ovat kehittyneet ja olen oivaltanut paljon uusia asioita, joka on minulle todella tärkeä asia. Voin siis sanoa, että olen päässyt tavoitteeseeni!
Viime kevät oli treenien kannalta merkittävä. Sarin tuella on ollut valtavan suuri merkitys siihen kuinka tänä vuonna on mennyt. Myös oivallukset minusta itsestäni ovat tuoneet oman osansa tehtyihin tuloksiin. Tiesin osaamistasomme olevan niin vahva, että vain minä itse olin se suurin este onnistumiselle. On työvoitto ajatella jo sitä, kuinka paljon olemme Javan kanssa vuoden aikana kehittyneet ja sitä, että alan viimein oppia ohjaamaan tuota koiraa.
Tämän vuoden SM-kisat olivat hieno kokemus, vaikka kenraalitreenit eivät antaneet siitä osviittaa -> menivät aivan persiilleen, ehkä vuoden huonoimmat treenit sattuivat juuri "hyvään" paikkaan.
En ole jännittäjätyyppiä, mutta on mielenkiintoista ajatella näin jälkeenpäin mm. hetkeä ennen SM-karsintarataa. Rehellisesti sanoen olin oksentaa, en pysynyt paikallani, tärisin ja oli yhtä tuskaa odottaa se 10 koiraa, joka on mulla merkki todellisesta valmistautumisesta rataan. Lähtökarsinassa paha olo jatkui. Polvet olivat vetelät, joten pystyin vain istumaan, hetket tuntuivat ikuisuudelta ja meitä edeltävän koirakon suorittaessa rataa pahoinvointi vain yltyi. Lähtöön kävellessä helpotti ja kun annoin Javalle luvan tulla ensimmäisen hypyn yli, tuli tajuton flow olo. Sillä oli hyvä jatkaa ja tein yhden parhaimmista radoistani koskaan!

Sarin sanoilla oli vahva merkitys noin kymmenisen koiraa ennen meidän vuoroa SM-finaalissa. Jennan ja Neonin onnistuneesta suorituksesta sain todella vahvan luoton Javaan ja itseeni. Tosin voin myöntää, että oli hieman hankalaa yrittää keskittyä omaan suoritukseen, kun olisi vain tehnyt mieli juosta onnittelemaan Jendeä! :)
Finaalirata ei ollut meiltä niin hyvä kuin karsintarata ja olisin saanut tehdä suuremmalla temmolla ja varmistelematta töitä. Taitaa videoltakin kuulua: "nyt Maiju varmistelee". Taas yksi asia josta haluan päästä eroon... mutta en voi valittaa, fiilis oli hieno radan aikana, keskittyminen vahvaa ja oli ilo jakaa onnistuminen hyvän ystävän kanssa. Mahdit SM-kisat ja aivan varmasti once in a lifetime -kokemus!
Kisoista on sanottavaa oikeastaan vain positiivisessa mielessä. OpenSM-karsintarata ei ollut parasta mahdollista meitä, minulla oli heikko olo, johon huono tankkaus oli syynä. Ennen finaalia sitten "voitonsmoothieta" nassuun ja rata kulki sen mukaisesti!
Karsinnat... eipä ole järkipolville kerrottavaa. Tuollainen arvokisojen määrän kestävyys on selkeästi vielä hakusessa, ihailen heitä, jotka todella pystyvät pitämään tulostasonsa kirkkaana niinkin kovan kisaviikonlopun ajan.
Agility on siitä jännä laji, että kaikki on niin herkkää, aina voi tapahtua mitä vain. Tankkaus voi olla pielessä, itse mokaa, henkinen puoli pettää, koiralle sattuu arviointivirhe hypyllä tms. Osaamisen on oltava hyvä, mutta tuuriakin tarvitaan matkassa. Se rataprofiili joka sopii toiselle, voi vaatia toiselta paljon enemmän panostusta. Meillä oli sitä huonoa tuuria muutamaan otteeseen, mm. keppien sisäänmeno, rima... mutta tapahtui siellä monta muutakin asiaa, joita ei voi laittaa huonon tuurin piikkiin.
European Open 2011 Itävallassa oli hieno kokemus. Joukkuekisassa meillä oli mukava joukkuehenki ja tsemppasimme toisiamme kunnolla, kävimme lämmittelemässä/jäähdyttelemässä yhdessä ja muutenkin vietimme aikaa keskenämme. Minit ja medit kisasivat (makseja arvostetaan siellä suunnalla paljon enemmän...) toisiaan vastaan, joten oli hieno fiilis päästä finaaliin kymmenen parhaan joukkoon minijoukkueena. Yksilökisan finaaliin pääsy oli minulle myös merkittävä. Tuloksena yksilön finaalista tuli rima ja tyytymättömyys siihen, etten tehnyt töitä niin hyvin kuin osaan... argh. Fiilis oli siitä huolimatta mitä mahtavin!

Tärkeä tämän vuoden asia on ollut myös se, että Ledin lääkitys on purrut sappirakko-ongelmiin, joten on yksi stressi vähemmän :) Toivottavasti Ledi pysyy tästä eteen päin terveenä, sekä yhtä onnellisena ja iloisena koirana vielä pitkään. Ledin arkuus on historiaa, pelkohaukkua ilmenee kyllä edelleen, joka on välillä suunnattoman raivostuttavaa... ihmisten luo Ledi menee nykyisin häntä heiluen ja on tyytyväinen saamistaan rapsutuksista. Hieno pieni koirani!
Koulutuksia on tänä vuonna ollut entistä enemmän ja toivon, että sama tahti jatkuu. Hienoa porukkaa, onnistumisia, itsensä voittamista, kehittymistä, motivaatiota ja lupaavia koirakoita. Plussana pari uutta ystävää heidän joukostaan.
Sitten Javan agilityvuoden saldo...
- Hyppyvalionarvo
- Friskies Cup -voitto
- SM–yksilö hopeaa 2011
- SM–joukkue kultaa 2011
- Avo-SM kultaa 2011
- Piirimestaruus hopeaa 2011
- Piirimestaruus joukkue pronssia 2011
- European Open yksilöfinaalipaikka
- European Open joukkuefinaalipaikka
- 9 tuplanollaa (Friskies Cup, SM- ja Avo-SM-kisat mukaan laskettuna) + 1 triplanolla
- 26 nollatulosta (mukaan lukien SM- ja AvoSM -finaalit)
- 14 voittonollaa
- vuoden 2012 arvokisanollat kasaan syksyllä (-11) yhdeksällä peräkkäisellä kisalla.
- Top Team -paikka
Vuosi on ollut etenkin kisakokemuksen kannalta arvokas. Tuli todella selväksi mitä rääkkiä nuo henkistä keskittymistä vaativat viikonloput voivat pahimmillaan olla... SM-kisojen jälkeen seuraavat treenit menivät löysäilyksi, ei yksinkertaisesti pystynyt tekemään hyvää rataa, kun koko kroppa ja pää huusivat hoosiannaa. Siitä huolimatta oli mentävä ja tehtävä. Ja siitä huolimatta on mentävä ja tehtävä edelleen ja uudelleen, aina silloinkin, kun tuntuu ettei kehitystä, oppimista tai onnistumisia tapahdu. Kaikkeen sitä ihminen itsensä laittaa :)
Mahtavaa-tajutonta-hienoa-upeaa-huikeaa-mukavaa-loistavaa-superia... Alkais ehkä jo riittää, hävettää jo!!
Alla Javan vuosi videona, jonka tein lähinnä itselleni muistoksi. Tätä on hyvä katsoa niinä itsekriittisyyden hetkinä, jotka ovat minulle hyvin tuttuja. Videosta ei löydy paljonkaan kohtia, joissa toivoisin olevani parempi, analyysit ratasuorituksista on tehty ja niistä olen ottanut opikseni. Kehittymistä voi kaivaa kaikesta, mutta tämä on video, johon en moisia ajatuksia tällä erää iske.
Iloista, menestyksellistä, tavoitteellista (ja niiden täyttymistä) vuotta 2012. Kippis ja ensi vuoteen, silloin on taas uudet kujeet!