Viime vuosi oli aikamoista taistelua ja ihan helpolta ei näytä tämäkään. Paljon on edessä ennen kesää ja jokainen sitä edeltävä päivä eletään päivä kerrallaan. Mutta jes, mitä parhain fiilis! :)
Ledi toipuu kastroinnista erinomaisesti ja haavakin näyttää hyvältä. Koiruus törttöilee tötterön kanssa tarvittaessa ja on iloinen aivan kaikesta. Heiluttaa häntää jatkuvasti ja haluaisi tehdä sataa asiaa samaan aikaan keskittymättä silti yhtään mihinkään. Ulkoilu kytkettynä kahden viikon ajan ei ole Ledin mielestä ollenkaan kiva juttu, se haluaisi juosta kuin tuulispää, mutta hihna vain rajoittaa sitä ajatusta ikävällä tavalla. Paras hauva. Suhde Lediin on parantunut ihan valtavasti ja opin kokoajan siltä enemmän, pieni taistelijakoirani.
Työharjoittelu on loppusuoralla, olen viihtynyt todella hyvin ja vaikkei aikainen aamuherääminen ole millään muotoa minua varten, luonnistuu se silti, kun joka päivä on kivaa lähteä paikan päälle. Koulun alkaessa itsenäisen treenaamisen mahdollisuus helpottuu, lyhyempinä päivinä pääsen helposti hallille vapaavuoro aikoihin, joten kummallakin asialla on puolensa ja puolensa.
Jepsjee, kirjoittelemisiin!
Liitokoirat
1 kommentti:
Jeeeeeee!! Meikkis niin jännäilee teitä sit kesällä :) Huisia!
Lähetä kommentti