Aivan ensimmäiseksi, onnea Springrotin Chamberlain, Ledi! Ledin ikämittari pompsahti tänään lukuun kahdeksan, ja on jälleen todettava tuttuun tapaan, kuinka aika kiitää hurjaa vauhtia ja minne se hiekka tiimalasissa oikein valuu?
Ledi on ollut minulla pian kahdeksan vuotta. KAHDEKSAN. Toivon suuria määriä vuosia yhdessä tallusteltavaksi vielä tästä eteenpäin. Olen kasvanut Ledin kanssa, elänyt sen kanssa mm. murrosiän värittämät vuoteni tähän päivään. Ledi on pieni taistelijakoira, jolla on valtava elämänilo, suuri sydän, loputon ruokahalu ja hellyyden kipeys. Ledi pursuu onnea ja se rakastaa pieniä asioita, omia ihmisiä, luita, ystäviäni, ruokaa, leluja, nukkumista, koirakavereita, pehmoisia tyynyjä, talvea ja pakkaspäiviä, lumipalloja, ulkona oloa sekä rauhoittumista.
Olen niin kiitollinen siitä kaikesta mitä olen Lediltä oppinut ja mitä kaikkea olen sen kanssa kokenut. Ledi on Javan kanssa yhdessä täydentänyt paketin, sen, mistä muodostuu meidän tiimimme. Ledi on selvinnyt myös hienosti sairauksista, jotka ovat sen terveyttä koetelleet tässä parin vuoden sisään. Toivon niin, että taistelu olisi takana päin, eikä moisia pöpöjä olisi näkyvissä enää tulevaisuuden horisontissa.
Kaikesta huolimatta, onnea maailman parhaalle, 8-vuotiaalle Ledille! :) Alta löytyy pieni video, joka sisältää pätkiä Ledin elämästä näiden kahdeksan vuoden varrelta.
Ja hyrrä-Javaan, joka kisasi eilen kaksi starttia Kirkkonummella. Eipähän ole paljon mainittavaa ko. kisoista, olen suht surkea ohjaaja, olin jotenkin aivan pihalla... ensimmäiseltä radalta vitonen, putken kielto, joka johtui täysin omasta sössäämisestä. A ja puomi ok, vaikkakin A aika hidas meille. Keinu oli ruma, josta arvasin toisen radan tempauksen -> toisella radalla Java teki lentokeinun ja putosi karun näköisesti kuonolleen hiekkaan, ei hyvä... onneksi huomenna fysioon. Otin keinun uudelleen ja sen kertainen ilo loppui siihen.
Seuraavat skabat joskus maaliskuussa, katsoo nyt...