Huhhuh...

Takana on viimeiset treenit ennen SM-kisoja. Lauantaina pukkaa joukkuekisaa (Javan velipuoli ja Luxin täysveli Neon kisaa samassa joukkueessa:) ja sunnuntain yksilössa starttinumeromme on noin kymmenen viimeisen joukossa, mahtavuutta, saa hieman odotella. Tällä mennään!

Lux on nyt 13-viikkoinen penneli ja epävirallisten mittaustulosteni mukaan korkeutta on sellaiset 24cm. Taitaa tyyppi olla myös isona Pikku-Hukka.

Javan käytin fysiossa alkuviikosta ja koira oli kuulemma pysynyt kunnossa. Hieno homma! Javan huoltokeikan jälkeen ajoin hallin kautta kotiin, Lux pääsi leikkimään esteiden sekaan ja leikin lomassa myös pari kertaa putkeen. Se tykkää ihan hirmuisesti :) On huomannut jo radalla juoksevat koirat ja sen mielestä on sitä siistinpää mitä enemmän mukana on vauhtia ja asennetta.

Kyllä tää kolme koiraa tuntuu jo siinä miten saada kaikille suht tasapuolisesti aikaa ilman, että elämä pyörii ainoastaan koirien ympärillä. Silti tuntuu, että lauma on juuri nyt sellainen, kuin sen kuuluu olla. Jotain puuttui, ja se puuttuva palanen on nyt täytetty.

Pennut ovat ihania. On mahtavaa seurata niiden kehitystä ja sitä kuinka ne oppii, hoen tätä aina, mutta sitä se vain on! On myös jännää olla taas sen haasteen edessä, mitä uusi koira tuo tullessaan ja riittävätkö taidot kouluttaa koirasta sellainen, kuin ajatuksissa siintää vai ei :) Toisaalta toivoisin, ettei tuo kasvaisi ikinä...

Ryhmäläiset olivat tänään niiiin hienoja. On sanoin kuvaamattoman hienoa nähdä heidän kasvoiltaan kuvastunut ilo, oivaltaa uusia asioita ja huomata edistystä, joskus mennään niin harppauksilla eteenpäin. Olen niin iloinen! =)

Kuvamateriaali on kamalaa. Ulos ei pääse oikein kuvaamaan, kun sataa, missä on kesä? Pahoittelen myös outoa kuva kulmaa, Luxin pää näyttää entistä suuremmalta kuin normaalisti :D

Söps. 13-viikkoa

Luupu Luumunen ja suuren suuri pää.



"Kyl sä siihen pystyt, usko vain itseesi
jos tahto riittää keinot löytyy, nosta sun katseesi
pidä haaveistasi kiinni äläkä lannistu
ilman täyttä panosta et varmasti onnistu
ilmaiseksi ei tuu mikään, kaikella on hinta
valmistaudu kokemaan se mikä on pahinta..."

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moikka ja terkkuja Oulusta,kohta nähdään ja pikkuset pääsee leikkimään :) kiva nähä teitä! t. Kirsi,Jippu ja Peppi

Maiju kirjoitti...

Hei jee, kivaa tosiaan nahda! :))

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut upeasta kisamenestyksestä!