Aurinko!

Aika samojen asioiden ympärillä pyörimistä on ollut nyt tämä elely. Treenattu on ja käyty myös Hau Openissa katsastamassa vähän Javan kisakäyttäytymistä kontakteilla. Juu ei, en voi kehua. Tulin siihen tulokseen hienon lentokeinun jälkeen, ettei Java taida erottaa keinua ja puomia kunnolla toisistaan, etenkään kumirouhekontakteilla. Muutenkin ko. keinu on todella kevyt, joten osaltaan keinun suoritukseen saattaa meillä vaikuttaa myös se. Ei näköjään erilainen painotus äänelläkään auta ennen keinua, pitänee vaihtaa hidastuskäsky... Välillä tuntuu, ettei Javan kaaliin mene perille mikään, jos se käy liian kuumana. Maalissa tikkasi aika reippaasti mun oikeaan käteen ja siitä todisteena kiva mustelma.

Keskiviikon treeneissä Java ei kuunnellut muurilla normikäännöksessä jarrukäskyä eikä lukenut jarruttavaa ohjausta ollenkaan. Sain vääntää, suhista, huutaa, sanoa ja ohjata ihan tosissani, että sieltä tuli vähänkään nätti kännös ja ei oikein nätiksi voi kutsua sitäkään. Kiitti Java, kumma kyllä, radan muut kohdat sitten toimivat suht hyvin vaikka ajattelin niiden olevan meille paaaaaljon vaikempia kuin tuo kohta jossa sain vääntää. Joskus näinkin, ja tiedän taas todella, mitä tulee treenata.

Ensimmäisen kerran sain tällä viikolla tuon pennun veteen, siellä se kävi kahlailemassa reippaasti rantavedessä. Olisi niin kivaa, kun pienestä saisi vesipedon! Ollaan vietetty myös aikaa mm. kellarikäytävissää leikkien, hetken kummastus näkyi pennussa, kun piti leikkiä ja juosta pimeässä liukkaalla lattialla. Kovin vaan teki sen jälkeen hienosti :)

Nyt mennään loppu viikko ilman agilitya. Viikonlopusta on tulossa kiva, toivottavasti säät pysyvät myös aurinkoisina!

Ei kommentteja: