Road trip Itävallassa + EO 2011

Huiiiii, pari viikkoa sitten lähdimme lentokentälle ystäväni kanssa, rinkat selässä ja Java mukana. Oli aika odottava fiilis. Alpeille pääsyä olin odottanut piiiiiitkään ja European Open kutkutti kivasti massun pohjassa! Torstaina aamupäivästä lentokone laskeutui Müncheniin, jossa alkoi autonvuokraus operaatio, jonka kanssa olikin sitten monta mutkaa matkassa... huh, kun meinasi ressi ottaa vallan, vähemmilläkin mutkilla olisimme pärjänneet.

Alle saatiin tyylikkään musta Wolksvagen Polo (muita ei ollut enää jäljellä) ja nauratti (vai itketti?) jo etukäteen se 1.2 koneen huuto vuoristossa missä poloinen pieni joutui meitä kyyditsemään. No, tällä mentiin ja hyvin pyörähti matka kaikesta huolimatta käyntiin. Starttasimme kohti ensimmäistä majapaikkaa, joka sijaitsi ~20km Bad Hallista mäennyppylällä, jonne ajaminen ei ollut aivan parasta mahdollista huvia, etenkään pimeällä... Tie oli noin yhden ja puolikkaan Polon levyinen ja erittäin mutkikas.


Majapaikkaan johtavalle tielle pääsy vei sekin sitten oman aikansa. Päätimme kiertää pikkuteitä Ternbergiin ja lopulta olimme kiertäneet Münchenin kautta Passauhun, josta ostimme viimein Itävallan moottoritielle vaadittavan tarran. Sieltä jatkoimme edelleen Linziin, kunnes päädyimme lopulta Ternbergille vievälle vuoristotielle.

Parvekenäkymä

European Open alkoi perjantaina joukkuiden treeneillä. Olin aivan innoissani, että pääsisin parin viikon tauon jälkeen tekemään Javan kanssa taas agilitya ja vielä niin kisanomaisessa tilanteessa. Joo, missasin treenit. Lähdimme yli tuntia ennen ajamaan kisapaikalle, mutta ei ollut mitään tietoa siitä missä se sijaitsi, nolo minä. Selasin nettiä, mutta puusilmänä en löytänyt mitään... Lopulta saavuin kisapaikalle minuutti ennen treeniajan loppua ja hellurei, en ehtinyt enää mukaan. Höh, olisin kovasti tahtonut!

Iltapäivän vietimme Steyrissä, lähellä Bad Hallia, joka oli kiva pieni kaupunki. Illalla oli sitten EO:n avajaisseremonian vuoro.

Steyr

Avajaisseremonia

Lauantain yksilöt alkoivat hyppärillä. Rata sisälsi yhden päänvaivaa aiheuttaneen kohdan ja tulipa taas todettua, että luottoa tarvitaan edelleen tiettyihin ohjauksiin. Juoksimme varmistellun nollan ja tein yhden kohdan pidemmän kautta, yök. Vähän harmitti, sillä Java tuntui jotenkin kankealta eikä juossut muidenkaan mielestä ominaiseen tapaansa... Seuraava oli perusrata, josta pidin kovasti. Lähdin mukaan vain juoksemaan ja "treenaamaan" kontaktit, tuloksella ei tavallaan ollut enää väliä, kun finaalipaikka oli varmistunut edelliselta radalta. Kontaktit olivat hyvät, muu ei ollutkaan sitten niin kaunista. Java juoksi kuitenkin paremmin ja oli vetreämpi :))

Finaalit alkoivat iltapäivällä kaikkien ratojen jälkeen. Fiilis kisapaikalla oli hieno, yleisö oli mukana ja kannusti hylyn saaneetkin loppuun asti. Tästä pitäisi ottaa oppia myös Suomeen! Oli kivaa päästä tekemään tuollaisiin kisoihin Javan kanssa, olen nyt entistä enemmän "nauti jokaisesta treenistä ja kisasta" -asenteella mukana. En haluaisi ajan olevan niin rajallinen... Finaalin agiradalta tuli rima alas, aika olisi nollalla riittänyt kympin sakkiin (jäimme ~1s kärjestä) ja paljon olisi ollut vielä varaa itsestään puristaa, mur. Yksilön finaaliradasta en saanut videoa, joten jos joku on sattunut kuvaamaan sen, olisin kiitollinen yhteydenotosta!

Joukkuekisa oli sunnuntaina, joka aloitettiin agiradalla, meidän joukkueessa oli Daisy, Peppi, Riina ja Java. Keinulla jäin liian taakse ja Java nappasi edestä väärän esteen, kiva... muuten rata oli hyvä, lukuunottamatta lopussa tapahtunutta malttamattomuutta, mutta hylyn ollessa alla, en ohjannut rataa enää niin keskittyneellä moodilla. Hyppärillä oli vielä mahdollisuus yrittää nostaa joukkueen tulosta puhtaalla radalla ja onneksi saatiin sellainen väännettyä. Muut tekivät myös hyvää työtä ja saimme menolipun finaaliin :)

Finaalit olivat jälleen kaikkien ratojen jälkeen ja käytössä oli uusi systeemi. Yksi ISO rata, joka sisälsi neljä erilaista rataa: punainen, sininen, keltainen ja vihreä. Jokaisella joukkueen koirakolla oli eri rata ja juoksujärjestys määräytyi valitsemansa radan värin mukaan. Oli mahdollisuus käyttää hyväksi koirakoiden vahvuuksia ja välttää heikkouksia sopivaa rataa kullekin valitessa. Yhdestä hylystä joukkueen pisteiden lasku lopetettiin. Startit tapahtuivat peräkkäin, aina joukkueen kunkin koirakon tullessa maaliin. Me startattiin viimeisenä.

Järjestely tuntui ensin TODELLA oudolta ja vähän ihmettelimme, että aika leikiksi ovat tämän lajin nyt laittaneet. Lopputulos olikin muuta, finaali oli yleisöystävällinen ja samalla todellinen näytös siitä, mitä agility on parhaimmillaan. Oli hienoa olla mukana! Meidän joukkueelle yksi hyl, Javan rata oli ok, mutta keppien aloituksesta koira valui kolmosväliin (sama myös karsinnoissa) ja näitä on treenattu koko talvi...

Olen tyytyväinen kisaviikonloppuun, oli kivaa! :) Yksilössä ja joukkueessa pääsimme finaaliin, se on kaiken tänä kesänä saavutetun jälkeen hieno tulos. Olen pystynyt pitämään vireen pitkin kesää ja oppinut itsestäni, koirastani ja agilitysta lyhyessä ajassa paljon. Pienille virheille ei voi mitään, joskus niitä on tultava ja joskus ne osuvat juuri niihin tärkeisiin kisoihin. Joukkuehenki oli mahtava ja oli hienoa olla mukana jakamassa menestyneiden onnistuminen! Aika kovaa agilityporukkaa tulee kyllä Suomesta: makseille yksilön kaksoisvoitto, mini/medi -joukkueelle ja maksi -joukkueelle molemmille kirkkaimmat mitalit. Hyvä te, hienot oli pippalot! :)

 The Polo

Onneksi autossa istuessa oli muutakin katseltavaa kuin asfaltti

Kisaviikonlopun jälkeen jatkoimme ystäväni kanssa road trippiä. Bad Hallista ajoimme Gmundeniin ja Bad Ischl:n kautta Radstadiin. Seuraavana aamuna lähdimme Salzburgiin, josta seuraava majapaikka oli Zell Am See, kiva pieni kaupunki vuorten keskellä ja järven rannalla, parvekenäkymä oli myös hieno! Eksyimme yhteen ns. turistirysään, Krimmlin vesiputouksille, jonne tuli matkaa ~50km Zell Am Seestä. Reitti ylös ei ollut kummoinen, oikeastaan todella tylsä ja ihmisiä riitti kuin pipoa, mutta olihan tuokin kiva käydä katsomassa. Etenkin putouksista heijastuneet sateenkaaret olivat hienoja!

 Krimmlin putoukset

Pieniä ja vähän isompiakin kaupunkeja tuli katseltua. Innsbruckissa tallustelimme muutaman tunnin, jonka jälkeen kurvasimme vähän syrjemmälle etsimään vaelluspaikkoja. Koska meillä ei ollut läppäriä mukana, oli tiedon saanti ympäristöstä hieman rajallista... lopulta ajoimme 2020m korkeuteen paikkaan nimeltä Kühtai ja Polo huusi jälleen. Illalla oli hieno ilma, maisemat olivat alla olevien kuvien mukaiset ja ilta oli hauska!

 Kuvaa autosta.

Samassa paikassa yritimme pidempää vaellusta, ihan huipuille asti, mutta kaatosade sotki hyvän suunnitelman. Palasimme alemmas alppimajaan ja sateen loputtua jäimme samaan korkeuteen jatkamaan vaellusta. Pilvisellä ilmalla on ehkä vähän turhaa lähteä ylös, jos on halua nähdä jotakin ja Italian puolelta oli tulossa suuri sadealue ukkosen kera meitä kohti...

Aamulla lähdimme ajamaan alaspäin Söldeniin ja siitä edelleen Ötztal Alpeille Ventiin, 1900 metrin korkeuteen. Ventissä teimme pari vaellusta ja kiipesimme melko lähelle paikkaa, josta Ötzi löydettiin. Korkeimmillaan taisimme käydä lähes 3000 metrissä. Hienoja reittejä tuli kierrettyä ja säistä huolimatta oli mahtista päästä taas vuorille!

 Välillä oli lämmin...

 

...ja muutamaa hetkeä myöhemmin saattoi tarvita jo takin huppua.

Reissukoira Java täytti matkan aikana 6-vuotta (jo...) ja vietti syntymäpäivänsä ekstraherkkuja syöden sekä vaeltaen. Mimmillä oli selkeästi hyvä fiilis, ruokaa, vuoret ja kaikki huomio ihmisiltä :) Olen kyllä edelleen niin kiitollinen tuosta koirasta, olen iloinen tämän kesän tuloksista jo sen vuoksi, että sain kokea sen kaiken juuri Javan kanssa. Lässynlää, mutta mitäpä totuuttaa kiertämään :) Onnea 6-vuotias pieni koirani, elämäni koira!

Lux tervehti minua puolisen tuntia kun palasin kotiin, ei meinannut löytyä loppua sille seremonialle millään. Oli se ~1,5 viikossa ehkä vähän kasvanut, ehkä? Pieni se silti on kuin mikä. Pieni iloinen pippuri, eikä sen hännän heilutukselle löydy rajoja. Ja Ledi, niin, oli Ledikin aika innoissaan :) on hauskaa nähdä kuinka koko lauma näyttää onnensa siitä, että ovat jälleen yhdessä porukassa liikenteessä, ihan tiiminä.

Hieno oli reissu ja pidempäänkin olisin tien päällä voinut tuolla puolen maapalloa olla, mutta tuntui se kotiin paluu myös yllättävän kivalta :) tiistaina oli taas ensimmäiset koulutukset kesän jälkeen ja oli todella hauskaa nähdä pitkästä aikaa heitäkin. Tästä se lähtee taas rullaamaan, eiku alusta vaan, nollia keräämään ja sillai!

 Reissutrio kiittää!

Myöhemmin isken kasan videoita Javan ja Luxin menosta, sekä albumin verran kuvia reissusta. See you!