Kisareissu, videoita ja muuta lätinää

Nonni, nyt on taas yksi kisapäivä pulkassa ja olipa vaan kivaa! Tiina lähti Neldan kanssa seuraksi kisahumuun ja mulle tuli Lux ja Java mukaan. Maneesikisa kun oli kyseessä niin jännäsin vähän pohjaa, mutta se olikin ylläri ok, paikoin tosin vähän pehmoinen. Oli erinomainen vire päällä ja vähän mietin jo kotona siihen suuntaan, että tänään tehdään kunnon duunia!


Olin ilmoittanut Javan kahteen viimeiseen starttiin, agiradalle ja hyppärille. Olisin tosin voinut vilkaista kisakirjaa, ettei me hyppärinollilla tehdä mitään arvokisanollien kannalta.

Molemmat radat olivat kivoja ja etenkin hyppäri oli hyvällä tavalla erilainen. Ensimmäisenä kirmailimme agiradan, jolta ihan siisti nolla, meno tuntui tosi helpolta ja koira liikkui kuin ajatus. Tältä voitto. Hyppäri oli seuraavana ja mietin pitkään radan yhtä kohtaa miten sen teen, loppujen lopuksi päätin tämän vasta lähtöalueella. Niin, aikaisemminkin toki voisi? Radalta taas nolla, jei, aikamoista vääntöä ja kiirettä paikoin, eikä niin sujuvia linjoja, mutta olen tosi tyytyväinen mm. siihen kuinka olen alkanut oppia lukemaan tuota koiraa. Ja muutenkin, Java on aikas mahti kisakaveri, mä tykkään! Hyppäriltä voitto myös.

Ikinä en ole tehnyt tällaista, että olen tahkonut nollia jokaisesta kisasta peräkanaa. Nyt kasassa kaksi tuplaa, yksi tripla ja pari voittoa, jotka on tulleet peräkkäin, tämä on ollut kyllä aika hieno kausi! Yksi nolla uupuu vielä vuoden 2012 karkeloihin, kun hyppärinollia meillä on kolme, mutta eiköhän se sieltä :) Kisafiilis on kova, mutta treenattavaakin olisi... pakko jättäytyä kohta pienelle tauolle kisaradoilta ja säästää vähän koiraa sekä keskittyä ongelmakohtien ratkomiseen.

Lux pääsi juoksemaan lämppäriesteille ja vähänkö sillä oli kivaa! :) Sen luonne on ihana, on kovin iloinen ja avoin pieni tapaus, osaa rauhoittua ja kotonakaan ei hötkyile enää turhia, mutta silloin kun tehdään, niin tehdään aivan satasella! Voisi se tietysti vähän rennompi olla ratojen reunalla eikä kiljua ja tempoa, mut hitto, en vaan saa mun koirista hiljaisia... Tykkään, kun sillä on nyt jo kunnon tekemisen meininki agilityssa, ainoastaan vaan tuo pieni koko tulee todennäköisesti haittaamaan... tai sitten ei, tiedä sitä, onhan niitä pieniä tykkejä jotka painaa ihan hullun kovaa ja hyppää nätisti :)

Tässä pari videoa, Javan hyppäristartti katkeaa keskeltä ja jatkuu hetken päästä, mutta ei se varmaan kenenkään maailmaa kaada. Luxin tekemisestä löytyy videoa myös. Nyt tää lähtis vetää reenejä!





4 kommenttia:

Jenna Caloander kirjoitti...

Vitsi mitä menoa! Sairaan hienoja ja nopeita kisaratoja ja mikä varmuus... Onnea <3 Te ootte kyllä huippuja!

Ja luppe.... Se on kovin taitava pieni eläin <3

Maiju kirjoitti...

Ei nyt vedetä ihan yli, mutta kiitos :))

Tiina kirjoitti...

Oli kyllä hienonnäköistä livenäkin! Sori feilaus kameran kanssa. :D

Maiju kirjoitti...

:) Ei mitään, oli kiva nähdä tuo alku ja todeta, ettei tainnut mennä ihan putkeen tuo ekalle putkelle meno :D