Top Team, leiri 1 + videot

Nonnii, nyt on viikko jo lähes lopussa ja vastahan sitä treenattiin ATT-hallilla koko TT-tiimin voimin.

Viikko sitten perjantaina matka starttasi iltapäivästä kohti Turkua, autoon mahtui niinkin iso porukka kuin Jenna, Jade, Kaisa, minä ja neljä koiraa + tavarat. Ei tehnyt edes tiukkaa, eihän? Perillä oli ohjelmassa ruokailu ja muuta pientä ohjelmaa.

Lauantaina päivä pyörähti käyntiin jo kuudelta. Lähdimme heittämään treenikamat autoon ja lämppäämään koiria ennen aamupalaa. Meidän ryhmä aloitti treenit jo kasilta, joten koirat oli oltava luonnollisesti lämpiminä ennen sitä. Nammm, hotelliaamiaiset, sai ihan hyvät energiapohjat päivään :)

Lauantain eka treeni oli Juhan noin 30 estettä pitkä rata. Teimme ensimmäisellä yrityksellä nollaa yli puolen välin ja otti niin paljon päähän, kun en saanut yhtä kohtaa toimimaan ollenkaan. Se ohjaus ei vaan sopinut mulle (ts. en vaan osaa ja olen toispuoleinen) ja Java luki ihan muita juttuja mitä oli tarkoitus. Sain ohjauksen kuitenkin toimimaan, mutta erittäin huono se oli silti... Kaikki muu toimi ihan jees.

Sitten Elinan radalle. Totesimme jo hallilla, että 10min treeniaika oli liian lyhyt, mutta silti treenistä sai paljon irti. Ohjaukset onnistuivat yllättävän hyvin, on niin hieno tunne luottaa täysin koiraan ja tuntea kuinka homma pelaa yhteen. Oivallukset ovat mahtavia! :)

Päivän viimeinen oli Jarin rata, jonka avainsana oli juokseminen, todella. Alkoi olla aika löysä olo jo fysiikka- ja lajitreenien, sekä miljoonien lämppä- ja jäähkälenkkien jälkeen, joten keskittyminen ei ollut ihan parasta mahdollista. Sähläsin ihan miljoonassa kohtaa, mutta saan onneksi olla erittäin tyytyväinen Javan työskentelyyn mm. putken umpikulmaan lähetyksessä. Miksi pitää mokailla... ja olla näin huonossa kunnossa :D

Sunnuntaina jälleen aamupalan kautta hallille. Heti aamutuimaan juoksimme Jarin radan, jossa mokailin taas armottomasti ohjausvalintojeni kanssa. Teki mieli luovuttaa kesken radan, kun tuntui, että meni niin persiilleen. Mulle on todella vaikeaa rytmittää käännökset sen jälkeen, kun on juossut ensin "miljoonaa". Noh, kyllä tämäkin parantui ja loppujen lopuksi meni hyvin, kun sattui ne oikeat ohjausvalinnat.

Leiri oli kiva katkaisu arjen keskelle, oli hauskaa viettää enemmän aikaa ihmisten kanssa keitä näkee usein kisoissaa vain pikaisesti ja vain relata treenien välissä silloin, kun ei ollut lämppäämässä tai jäähdyttelemässä koiria. Leiriltä sain mitä lähdin hakemaan, tuli taas se itsensä ylitys olo ja veitsenterällä tekemisen riemu. Voi kuinka olikaan hyvä fiilis tehdä! :)

Jotta ei nyt aivan hehkutukseen mene niin, omat huolimattomuusvirheet ärsyttää aina ja niitä tuli viikonlopun aikana aika paljon... Olisi vaan kerralla pystyttävä niin täydelliseen suoritukseen kuin mahdollista, suurella dravilla ja tahdolla. Eipä niistä treeneistä toisaalta olisi hyötyä, jos kaikki onnistuisi heti ykkösellä, mutta silti. Mun olisi uskallettava tehdä kaikki niin satalasissa radalla kuin minusta lähtee ja elettävä seuraavaa estettä heti kun mahdollista. Sunnuntain Juhan treeni antoi kyllä potkua näihin ajatuksiin, joten eiköhän tämä lähde toteutukseen.

Kiitän seurasta teitä kaikkia, tammikuussa mennään taas! :)





Lauantaina kisaamme vuoden vikat startit. Treenit on treenattu ja tammikuussa jatkamme taas. Kuinka sitä malttaa jäädä tauolle Javan kanssa juuri nyt, kun olisi ihan hirmuisesti motivaatiota tehdä erilaisia treenejä. Jossain välissä se tauko on pidettävä ja sen sauma on nyt, ens keväänä mennään taas.

Javan saappaisiin tauon ajaksi astuu herra Lupus. Minulla on tosin aivan järjetön kiire nyt koulun ja töiden suhteen, mutta onneksi on keksitty parin viikon jouluoma, joka todennäköisesti tulee kulumaan aikas haipakkaa hallilla. Sitä odotellessa.


Alla klippi Luxin treeneistä marraskuulta

4 kommenttia:

f kirjoitti...

Ihanan näköistä tuo Luxin kipittely! :---)

Maiju kirjoitti...

Hihii, hassu otus :)

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa tuo teidän meno TT:n leirillä! Sinun ohjausta on mukava seurata: niin selkeää.

Maiju kirjoitti...

Kiitokset! :))