Vuosi 2011

Oli todella tarkoitus laittaa vain pähkinänkuoressa tämän vuoden kokemukset, mutta tämä vähän lähti lapasesta...

Kulunut vuosi on ollut täynnä tapahtumia ja edennyt hyvin nopeasti tähän päivään. Sen lisäksi, että eräs lurjus shelttipentu Lux liittyi laumaamme, on Javan kanssa saanut kokea mitä mahtavampia hetkiä. Omat näkemykseni ovat kehittyneet ja olen oivaltanut paljon uusia asioita, joka on minulle todella tärkeä asia. Voin siis sanoa, että olen päässyt tavoitteeseeni!


Viime kevät oli treenien kannalta merkittävä. Sarin tuella on ollut valtavan suuri merkitys siihen kuinka tänä vuonna on mennyt. Myös oivallukset minusta itsestäni ovat tuoneet oman osansa tehtyihin tuloksiin. Tiesin osaamistasomme olevan niin vahva, että vain minä itse olin se suurin este onnistumiselle. On työvoitto ajatella jo sitä, kuinka paljon olemme Javan kanssa vuoden aikana kehittyneet ja sitä, että alan viimein oppia ohjaamaan tuota koiraa.

Tämän vuoden SM-kisat olivat hieno kokemus, vaikka kenraalitreenit eivät antaneet siitä osviittaa -> menivät aivan persiilleen, ehkä vuoden huonoimmat treenit sattuivat juuri "hyvään" paikkaan.

En ole jännittäjätyyppiä, mutta on mielenkiintoista ajatella näin jälkeenpäin mm. hetkeä ennen SM-karsintarataa. Rehellisesti sanoen olin oksentaa, en pysynyt paikallani, tärisin ja oli yhtä tuskaa odottaa se 10 koiraa, joka on mulla merkki todellisesta valmistautumisesta rataan. Lähtökarsinassa paha olo jatkui. Polvet olivat vetelät, joten pystyin vain istumaan, hetket tuntuivat ikuisuudelta ja meitä edeltävän koirakon suorittaessa rataa pahoinvointi vain yltyi. Lähtöön kävellessä helpotti ja kun annoin Javalle luvan tulla ensimmäisen hypyn yli, tuli tajuton flow olo. Sillä oli hyvä jatkaa ja tein yhden parhaimmista radoistani koskaan!



SM-finaalia ennen oli Jennan kanssa lämppälenkillä aika hiljaista. Kumpikin meistä keskittyi täysin tulevaan rataan ja panikoi finaaliradan loppuosaa. Saatoimme silloin tällöin vaihtaa muutaman sanan. Jenna on hieno kilpakumppani, tiesimme SM-kisoissakin hänen kanssaan tasan sen hetken, jolloin on oltava hiljaa ja annoimme arvoa toisen hetkelle miettiä asioita. Myös tuki on aina lähellä.

Sarin sanoilla oli vahva merkitys noin kymmenisen koiraa ennen meidän vuoroa SM-finaalissa. Jennan ja Neonin onnistuneesta suorituksesta sain todella vahvan luoton Javaan ja itseeni. Tosin voin myöntää, että oli hieman hankalaa yrittää keskittyä omaan suoritukseen, kun olisi vain tehnyt mieli juosta onnittelemaan Jendeä! :)

Finaalirata ei ollut meiltä niin hyvä kuin karsintarata ja olisin saanut tehdä suuremmalla temmolla ja varmistelematta töitä. Taitaa videoltakin kuulua: "nyt Maiju varmistelee". Taas yksi asia josta haluan päästä eroon... mutta en voi valittaa, fiilis oli hieno radan aikana, keskittyminen vahvaa ja oli ilo jakaa onnistuminen hyvän ystävän kanssa. Mahdit SM-kisat ja aivan varmasti once in a lifetime -kokemus!


Heinäkuussa oli vuorossa Agirotu-reissu, joka osoittautui kivaksi myös agilitykentän ulkopuolella, kiitos asianosaisille! Oli kiva tutustua uusiin ihmisiin. Kohokohtana oli ehdottomasti moottoripyörä-ajelu, josta olen edelleen fiiliksissä. Pitäisikö hommata se suunniteltu kortti?

Kisoista on sanottavaa oikeastaan vain positiivisessa mielessä. OpenSM-karsintarata ei ollut parasta mahdollista meitä, minulla oli heikko olo, johon huono tankkaus oli syynä. Ennen finaalia sitten "voitonsmoothieta" nassuun ja rata kulki sen mukaisesti!

Karsinnat... eipä ole järkipolville kerrottavaa. Tuollainen arvokisojen määrän kestävyys on selkeästi vielä hakusessa, ihailen heitä, jotka todella pystyvät pitämään tulostasonsa kirkkaana niinkin kovan kisaviikonlopun ajan.

Agility on siitä jännä laji, että kaikki on niin herkkää, aina voi tapahtua mitä vain. Tankkaus voi olla pielessä, itse mokaa, henkinen puoli pettää, koiralle sattuu arviointivirhe hypyllä tms. Osaamisen on oltava hyvä, mutta tuuriakin tarvitaan matkassa. Se rataprofiili joka sopii toiselle, voi vaatia toiselta paljon enemmän panostusta. Meillä oli sitä huonoa tuuria muutamaan otteeseen, mm. keppien sisäänmeno, rima... mutta tapahtui siellä monta muutakin asiaa, joita ei voi laittaa huonon tuurin piikkiin.


European Open 2011 Itävallassa oli hieno kokemus. Joukkuekisassa meillä oli mukava joukkuehenki ja tsemppasimme toisiamme kunnolla, kävimme lämmittelemässä/jäähdyttelemässä yhdessä ja muutenkin vietimme aikaa keskenämme. Minit ja medit kisasivat (makseja arvostetaan siellä suunnalla paljon enemmän...) toisiaan vastaan, joten oli hieno fiilis päästä finaaliin kymmenen parhaan joukkoon minijoukkueena. Yksilökisan finaaliin pääsy oli minulle myös merkittävä. Tuloksena yksilön finaalista tuli rima ja tyytymättömyys siihen, etten tehnyt töitä niin hyvin kuin osaan... argh. Fiilis oli siitä huolimatta mitä mahtavin!


EO:n jälkeen kiersimme ystäväni kanssa viikon Itävallassa vuokra-autolla. Reissu oli toiveiden täyttymys. Pääsin taas Alpeille tallustelemaan ja käymään kaupungeissa, joissa olen halunnut käydä. Vuoret veivät ihan 10-0 voiton kaupunkeihin verraten. Road tripin viimeiseksi kokemukseksi jäi autossa nukuttu yö huoltoaseman pihassa, 5min matkan päässä Münchenin lentokentältä. Hahhaa, loistava sijainti aamulentoa ajatellen! Aamulla aiheutimme varmasti ihmetystä kömpiessämme ulos autosta ja huoltoasemalle hampaiden pesuun suunnatessa. Pakkaaminenkin näytti herättävän katseita.



Lux on aloittanut pentutreenit. Alusta alkaen olen painottanut itsenäiseen työskentelyyn ja tiukkoihin käännöksiin sekä rytmityksen ja rintamasuunnan lukuun. Ohjaustekniikoita olemme jonkin verran tehneet ja mietinnän alla on muutama asia ohjauksen luvun suhteen. Olen tyytyväinen pennun osaamiseen, oikeastaan tämä on jo mennyt yli odotusteni. Jännä nähdä mitä tulee. Yritän ylittää koulutuksessa mahdollisimman paljon itseäni ja opetella uusia asioita.

Tärkeä tämän vuoden asia on ollut myös se, että Ledin lääkitys on purrut sappirakko-ongelmiin, joten on yksi stressi vähemmän :) Toivottavasti Ledi pysyy tästä eteen päin terveenä, sekä yhtä onnellisena ja iloisena koirana vielä pitkään. Ledin arkuus on historiaa, pelkohaukkua ilmenee kyllä edelleen, joka on välillä suunnattoman raivostuttavaa... ihmisten luo Ledi menee nykyisin häntä heiluen ja on tyytyväinen saamistaan rapsutuksista. Hieno pieni koirani!

 
Koulutuksia on tänä vuonna ollut entistä enemmän ja toivon, että sama tahti jatkuu. Hienoa porukkaa, onnistumisia, itsensä voittamista, kehittymistä, motivaatiota ja lupaavia koirakoita. Plussana pari uutta ystävää heidän joukostaan.


Sitten Javan agilityvuoden saldo...

•   Hyppyvalionarvo
•   Friskies Cup -voitto
•   SM–yksilö hopeaa 2011
•   SM–­­­­­­­­­­joukkue kultaa 2011
•    Avo-SM kultaa 2011
•   Piirimestaruus hopeaa 2011
•   Piirimestaruus joukkue pronssia 2011
•    European Open yksilöfinaalipaikka
•   European Open joukkuefinaalipaikka
•   9 tuplanollaa (Friskies Cup, SM- ja Avo-SM-kisat mukaan laskettuna) + 1 triplanolla
•   26 nollatulosta (mukaan lukien SM- ja AvoSM -finaalit)
•    14 voittonollaa
•   vuoden 2012 arvokisanollat kasaan syksyllä (-11) yhdeksällä peräkkäisellä kisalla. 
•   Top Team -paikka
  

Vuosi on ollut etenkin kisakokemuksen kannalta arvokas. Tuli todella selväksi mitä rääkkiä nuo henkistä keskittymistä vaativat viikonloput voivat pahimmillaan olla...  SM-kisojen jälkeen seuraavat treenit menivät löysäilyksi, ei yksinkertaisesti pystynyt tekemään hyvää rataa, kun koko kroppa ja pää huusivat hoosiannaa. Siitä huolimatta oli mentävä ja tehtävä. Ja siitä huolimatta on mentävä ja tehtävä edelleen ja uudelleen, aina silloinkin, kun tuntuu ettei kehitystä, oppimista tai onnistumisia tapahdu. Kaikkeen sitä ihminen itsensä laittaa :)

Mahtavaa-tajutonta-hienoa-upeaa-huikeaa-mukavaa-loistavaa-superia... Alkais ehkä jo riittää, hävettää jo!!

Alla Javan vuosi videona, jonka tein lähinnä itselleni muistoksi. Tätä on hyvä katsoa niinä itsekriittisyyden hetkinä, jotka ovat minulle hyvin tuttuja. Videosta ei löydy paljonkaan kohtia, joissa toivoisin olevani parempi, analyysit ratasuorituksista on tehty ja niistä olen ottanut opikseni. Kehittymistä voi kaivaa kaikesta, mutta tämä on video, johon en moisia ajatuksia tällä erää iske.

Iloista, menestyksellistä, tavoitteellista (ja niiden täyttymistä) vuotta 2012. Kippis ja ensi vuoteen, silloin on taas uudet kujeet!

Valopallo

On kyllä ollut kivaa pelleillä tuon valoisan pikku-monsterin kanssa. Ajoittain teen ilman rimoja ja välillä vilautan erilaisia hyppykorkeuksia. Hyvin Lux alkaa hahmottaa jo, taitaa nuo rimat videolla olla jotakin 20-25 cm:n luokkaa. Valmiina oleva palkka on auttanut kyllä todella paljon koulutuksessa, toivottavasti nään tulevaisuudessa mahdollisimman vähän kysymistä ja kyttäämistä... tällä mennään, hauskaa on ollut! :)

Video on pimeä, pöh...

Mukavaa Joulua kaikille!

... vaikka en erityisen jouluihmisiä olekaan ja osa lahjoista on edelleen ostamatta. Kuinka se voikin olla niin hiton vaikeaa löytää sellaista oikeasti ihmisen näköistä lahjaa!? Mur.

Joudun nyt laittamaan vanhan joulukorttikuvan (jossa ei ole Luxia mukana, kuvitelkaa se siihen, se on kuitenkin enemmän kuin hengessä mukana!), kun ei tuolla kuraisessa mustassa säässä voi kuvata mitään joulukuvia. Ei vaan voi ja sisällä en saa hyviä. Ei onnaa. Joten tässä sama vanha, mutta minun mielestä ihan kiva (perus koiran nolaus kuva...), vaikka Ledi uppoaakin hankeen aika railakkaasti :D Kivaa Joulua kaikille teille siellä ruudun toisella puolen!

Mutta hei, tsekatkaa tuota lumimäärää mikä oli vuosi sitten (alla olevat kuvat), oh my...! Ledin kannalta on kyllä surullista, kun ei ole lunta, se iloitsee joka ikisestä lumipläntistä vielä keväälläkin. Talvi, jolloin on lunta, on Ledin mielestä maailman parasta aikaa! On sillä iloja myös lumettomaan aikaan, sillä läheisen puiston pienet keinonurmikukkulat ovat jostain syystä aivan pop. En voi ymmärtää mikä niissä kiehtoo, mutta suuri leikin riemu ukkelista heräilee, kun niille pääsee riehumaan ja kaikkien kolmen päällä vuorotellen juoksemaan.

Ja vähänkö mahtavaa, kun ~15 minuutin ajomatkan päähän on noussut tuo BAT:n ja HSKH:n uusi suuren suuri hieno halli! Maltan tuskin odottaa, että pääsen viikonlopuksi leireilemään sinne tammikuussa ja näkee taas kaikkia tiimin tyyppejä! Jeje!

Lux pääsi mukaan kouluun käymään viimeisen päivän kunniaksi ennen lomaa. Ledi ja Java odottivat hetken autossa ja nyt mars treenaamaan. Tänään vielä yritän ostaa niitä joululahjoja ja treffaan pari kaveria. ÄN-YY-TEE-NYT, LOMA! Olen tällä hetkellä ehkä onnellisin ihminen ikinä! :) Edelleen, Jouluja kaikille!

 ...JA LUX MYÖS, TIETTY!

Aika nätin näköistä

Rise again little fighter and let the world know the reason why

Arki rullaa taas. Viime viikonlopun 12 tunnin yöunien ja 3,5 tunnin päikkäreiden jälkeen olo on hieman virkeämpi, mikä univelka? Pahimmillaan viime viikolla olin menossa päivisin 16-18 h, aivan järjetöntä, hetki elämässäni, jota olen sanonut aina välttäväni -> koulua ja töitä samaan aikaan. Silti jouduin siihen, ihan omasta tahdostani. Onpahan sekin testattu, vielä edessä kolme päivää, niin on parin viikon loma! Mitä onnea, ehtii Lupan kanssa enemmän hallillekin humputtelemaan ja tavata myös kavereita, joita ei nyt kiireisinä viikkoina ole kunnolla ehtinyt nähdä :)

Lauantaina pääsin pitkästä aikaa treenaamaan (Java on tauolla edelleen) ja oli kyllä kivaa, Tiinan ja Ennan kanssa olimme matkassa. Mua kyllä vähän hirvittää tuo pennun koko (voiko se hajota, kun on tuollainen tikkujalka?? :D massaa kyllä kehittää jatkuvasti ja rotevoituu, joten ei ehkä aivan realistinen ajatus, kun on kuitenkin niin kevyt rakenteinen), vaikka ei se nyt suhteessa lainkaan niin pieni ole, kuin pienet medit ja maksit maksimi hyppykorkeuksiin verrattuna. On niitä nähty miljoonaa kipittäviä pikku-shelttejä, jotka ovat todella todistaneet asemansa kenttien kiitureina laittaen kampoihin ~34,5 cm korkuisille sheilteille. Riippuu pitkälti koiran tahdosta edetä ja kuinka oppii hyppäämään, niin ja siitä koulutuksesta, mutta on tää vaan aika rankka ja nykyisin ehkä myös hieman raaka laji näiden asioiden suhteen. No, ei siitä sen enempää sitten, aika sen kaiken näyttää.

Pian olisi aika koota tämä vuosi pieneen pähkinään, hurjaa, että sekin on tullut kohta päätökseen. Tämän vuoden koulutukset ovat nyt minun osaltani ohi, mutta ensi vuonna jatketaan taas samalla innolla ja temmolla. Lux täyttää muutaman kuukauden kuluttua jo vuoden ja enemmänkin voisimme asioita sen kanssa osata, mutta tällä mennään. Minkäs teet, kun on rajallista aikaa ja ollut pari aika vaikuttavaa muuttujaa matkan varrella... seli seli, mutta ihan totta! Ledillekin tulee 9-vuotta täyteen helmikuussa, eikä siitä uskoisi sitä millään. Niin, ja kuinka esimerkiksi siitä voi olla jo ~9-vuotta, kun Jennan kanssa rämmimme Ruoholahessa 20 senttisessä lumihangessa tekemässä hieman agilitya? juu, tietämättömät lapset. Ainakin tuon asian suhteen on tähän ikään mennessä viisastunut, muusta en sitten menekään takuuseen! :D

Sheltit-lehdessä oli pieni haastattelu meistä, olipas jännää, ja Luxista on taas videomatskua, josta yritän jossain vaiheessa väsätä jälleen pienen koosteen. Uusia suunnitelmiakin mielessä, katsotaan kuinka ottavat tulta alleen! :)

Pieni ja suuri

Osa minusta

Tuli niin tippa silmään, kun katselin tuota alla olevaa videota, vaikka en usein olekaan herkistelijä. Eksyin omalle Vimeo-kanavalleni, löysin tämän videon ja katsoin sen pitkästä aikaa. Jokainen hetki on ollut Javan kanssa ainutlaatuinen ja mitä vanhemmaksi se tulee, sitä tärkeämpi se minulle on. Nautin todella jokaisesta hetkestä. Kaikki koirani ovat minulle todella tärkeitä ja tasapainottavat toisiaan, mutta Javassa on jotain ainutlaatuista, se on osa minua, toinen puolikas ja todellakin Elämäni Koira.

Muistan kuin eilisen päivän sen, kun menin katsomaan Javaa ensimmäisen kerran ja kun aloitin yhteisen taipaleen Javan kanssa sen muuttaessa luokseni. Ja sen, kun toko-treeneissä teimme ensimmäisen kerran hyppyä ja Java meni aivan sekaisin. Se syttyi agilityyn jo silloin, kun ei ollut päässyt vielä kunnolla esteille. Toko-kouluttajammekin taisi todeta, että siinä on selkeästi tuleva agility koira. Muistan myös elävästi sen, kun Java hyppäsi ensimmäisen agilityesteen ja sen, kun teimme ensimmäisen virallisen kisaradan aivan päin per*että. Hitto vie, olen niin onnellinen, kun tuo koira päätyi minulle.

En ehkä osannut alussa kouluttaa sitä ja olen joutunut korjaamaan virheitäni sekä joudun tänäkin päivänä työstämään niitä. Se on ollut paljon vaikeampi koira kuin esimerkiksi Lux. Lux on helppo koulutettava, eikä se kyseenalaista minua enää pätkän vertaa, ellei perus pentupelleilyä lasketa. Java on vakava ja agility on sille työ, sen mielestä ei ole kovinkaan hauskaa, jos otan homman huumorilla, enkä yritä tarpeeksi. Se tekee aina raivolla, sata lasissa ja antaa itsestään kaiken. Herkkyys ohjaajan liikkeille ratatyöskentelyssä on sitä ohjatessa suuri vaikeus, mutta fiilis on sitäkin hienompi, kun radan saa toimimaan. Osaa se olla myös leppoisa ja hyvin huumorintajuinen, onneksi. Se on kuin minä ja ehkä minun on siksi niin helppo ymmärtää sitä.

Alla video. Toivon todella joskus törmääväni saman kaltaiseen pentuun, mutta silti on todettava, mikseivät koirat voi elää yhtä pitkään kuin ihmiset? Olen ehkä naiivi ja äitini nauraa aina hyväntahtoisesti lennokkaalle mielikuvitukselleni ja haaveilleni, mm. lentoliskojen naksuttelulle niin, että voisin lentää niillä. Aikakone olisi kiva.

Java ~4-viikkoa, ensimmäinen ulkoilu 

Ensimmäistä kertaa treeneissä mukana, ikä 8-viikkoa

Ensilumi maahan suli

Tämä räntäsade ei ole aivan minun juttuni, joka Helsingin yllä tuossa iltapäivällä vallitsi. Koulusta kotiin tultuani oli kuitenkin kiva huomata sen moskan muuttuneen lumihiutaleiksi, siispä ulos lunta moikkaamaan! Lux näki ensimmäistä kertaa tuota valkoista ihmeainetta ja sai hepuleita nurmikentällä, olisi hauska nähdä mitä tuumaisi ihan kunnon määrästä lunta. Uppoaisi ainakin jo noin 10cm:n hankeen ihan heittämällä, jos ei muuta.

Viime lauantaina pakkasin lauman ja kamat autoon ja lähdin ajelemaan Porvoon suuntaan käyttämään pari lahjakorttia. Kolme starttia, vuoden viimeiset kisat ja minä halusin vain vetää täysillä. Kaksi nollavoittoa sieltä pukkasi, kolmas tupla tälle syksylle triplan lisäksi. Viimeinen rata alkoi ja loppui hyvin, keskiosan voi sensuroida :D Ei vaan, Java ei lähtenyt sivuhyppyyn mukaan vaikka otin haltuun ja ohjasin ihan tasan tarkkaan sinne, joten siitä ohi. Joskus tuo koira vaan hullunkiilto silmissään unohtaa katsoa minne pitää mennä ja sen jälkeen sössinkin sitten olan takaa itse. Mutta kuten sanottu, alku ja loppu hyvät, Java kesti hienosti sivuttaisirtoamisen kepeillä!

Tokan radan puomi ei ollut parasta, Java juoksi sen täysillä läpi ja minä tajusin tilanteen vasta, kun koira oli jo maalissa. Näytti oikein sihtaavan katseensa puomilta maaliin ja tsudum, heippa. Nice. Huomaa heti kyllä suoritusajassa kun tuolla lailla juoksee läpi, pysäytykset verottaa... ja siitä täysillä tekemisestä, kyllä siellä kummasti tulee tavoitteesta huolimatta aina löysäiltyä, argh. Mutta olen tyytyväinen, paljon hyviä juttuja tarttui matkaan! :) Ens vuosi alkaakin sitten kontaktitreenillä, onneksi keväällä on paaaaaljon epävirallisia.

Koska mulla on nyt hirmuinen agilityinnostus ja ainainen kehittymisentarve, niin kävin vielä lauantaina illalla kisojen jälkeen pennun kanssa hallilla. Tein koko hallin pituudelta (tässä kohtaa on kerrottava, että meidän halli on 30m pitkä) pientä juoksurataa. Mukana oli pari suoraa putkea, yksi mutkaputki ja muutama hyppy ja hitto kun sain juosta... Reenailin myös rengasta ja aika nopeasti löytyi jutun juju. Pentu lukee aika hyvin jo rataa, lähettyy putkiin suht kaukaa ja lukitsee esteitä. On tää pohjatyö vaan jännää.

Laitoin tuonne "Me" -linkin taakse vähän päivitystä, muokkasin Luxin tekstiä ja päivitin pentukuvan nykypäivään.

Alla taas huonoa puhelinkamerakuvaa, mutta kestäkää, kun on nyt aivan pakko jakaa tämä.

Koiramoiraset unilla, Ledi peiton alla ja Lux peiton päällä.

Top Team, leiri 1 + videot

Nonnii, nyt on viikko jo lähes lopussa ja vastahan sitä treenattiin ATT-hallilla koko TT-tiimin voimin.

Viikko sitten perjantaina matka starttasi iltapäivästä kohti Turkua, autoon mahtui niinkin iso porukka kuin Jenna, Jade, Kaisa, minä ja neljä koiraa + tavarat. Ei tehnyt edes tiukkaa, eihän? Perillä oli ohjelmassa ruokailu ja muuta pientä ohjelmaa.

Lauantaina päivä pyörähti käyntiin jo kuudelta. Lähdimme heittämään treenikamat autoon ja lämppäämään koiria ennen aamupalaa. Meidän ryhmä aloitti treenit jo kasilta, joten koirat oli oltava luonnollisesti lämpiminä ennen sitä. Nammm, hotelliaamiaiset, sai ihan hyvät energiapohjat päivään :)

Lauantain eka treeni oli Juhan noin 30 estettä pitkä rata. Teimme ensimmäisellä yrityksellä nollaa yli puolen välin ja otti niin paljon päähän, kun en saanut yhtä kohtaa toimimaan ollenkaan. Se ohjaus ei vaan sopinut mulle (ts. en vaan osaa ja olen toispuoleinen) ja Java luki ihan muita juttuja mitä oli tarkoitus. Sain ohjauksen kuitenkin toimimaan, mutta erittäin huono se oli silti... Kaikki muu toimi ihan jees.

Sitten Elinan radalle. Totesimme jo hallilla, että 10min treeniaika oli liian lyhyt, mutta silti treenistä sai paljon irti. Ohjaukset onnistuivat yllättävän hyvin, on niin hieno tunne luottaa täysin koiraan ja tuntea kuinka homma pelaa yhteen. Oivallukset ovat mahtavia! :)

Päivän viimeinen oli Jarin rata, jonka avainsana oli juokseminen, todella. Alkoi olla aika löysä olo jo fysiikka- ja lajitreenien, sekä miljoonien lämppä- ja jäähkälenkkien jälkeen, joten keskittyminen ei ollut ihan parasta mahdollista. Sähläsin ihan miljoonassa kohtaa, mutta saan onneksi olla erittäin tyytyväinen Javan työskentelyyn mm. putken umpikulmaan lähetyksessä. Miksi pitää mokailla... ja olla näin huonossa kunnossa :D

Sunnuntaina jälleen aamupalan kautta hallille. Heti aamutuimaan juoksimme Jarin radan, jossa mokailin taas armottomasti ohjausvalintojeni kanssa. Teki mieli luovuttaa kesken radan, kun tuntui, että meni niin persiilleen. Mulle on todella vaikeaa rytmittää käännökset sen jälkeen, kun on juossut ensin "miljoonaa". Noh, kyllä tämäkin parantui ja loppujen lopuksi meni hyvin, kun sattui ne oikeat ohjausvalinnat.

Leiri oli kiva katkaisu arjen keskelle, oli hauskaa viettää enemmän aikaa ihmisten kanssa keitä näkee usein kisoissaa vain pikaisesti ja vain relata treenien välissä silloin, kun ei ollut lämppäämässä tai jäähdyttelemässä koiria. Leiriltä sain mitä lähdin hakemaan, tuli taas se itsensä ylitys olo ja veitsenterällä tekemisen riemu. Voi kuinka olikaan hyvä fiilis tehdä! :)

Jotta ei nyt aivan hehkutukseen mene niin, omat huolimattomuusvirheet ärsyttää aina ja niitä tuli viikonlopun aikana aika paljon... Olisi vaan kerralla pystyttävä niin täydelliseen suoritukseen kuin mahdollista, suurella dravilla ja tahdolla. Eipä niistä treeneistä toisaalta olisi hyötyä, jos kaikki onnistuisi heti ykkösellä, mutta silti. Mun olisi uskallettava tehdä kaikki niin satalasissa radalla kuin minusta lähtee ja elettävä seuraavaa estettä heti kun mahdollista. Sunnuntain Juhan treeni antoi kyllä potkua näihin ajatuksiin, joten eiköhän tämä lähde toteutukseen.

Kiitän seurasta teitä kaikkia, tammikuussa mennään taas! :)





Lauantaina kisaamme vuoden vikat startit. Treenit on treenattu ja tammikuussa jatkamme taas. Kuinka sitä malttaa jäädä tauolle Javan kanssa juuri nyt, kun olisi ihan hirmuisesti motivaatiota tehdä erilaisia treenejä. Jossain välissä se tauko on pidettävä ja sen sauma on nyt, ens keväänä mennään taas.

Javan saappaisiin tauon ajaksi astuu herra Lupus. Minulla on tosin aivan järjetön kiire nyt koulun ja töiden suhteen, mutta onneksi on keksitty parin viikon jouluoma, joka todennäköisesti tulee kulumaan aikas haipakkaa hallilla. Sitä odotellessa.


Alla klippi Luxin treeneistä marraskuulta