Huuuhuh, mun on ollut jotenkin todella vaikeaa kaivaa keskittyminen ja fiilis esiin tuon joulukuun tauon jälkeen, tiedä sitten missä vika.
Viikonlopun kisojen kerryttämä tulossaldo ei ole kovinkaan mainitsemisen arvoinen. Sunnuntaina kisasin Ojangon uudessa hallissa pari starttia, joka oli myös kisapaikkana mainio. Oli tilaa kävellä hallin sisällä ennen suoritusta, lämmittelyesteet oli sijoitettu sopivan rauhalliseen paikkaan kauas kisaradasta, Rata-alue oli tilava ja pohja hyvä. Oli tosi kiva kisata! :)
Itse suoritukset, hmmm... Java oli aivan kamala kisakumppani tällä kertaa, meinasi mm. todella varastaa ekan radan lähdössä. Normaalisti hiipii vähän, tärisee ja nostaa persusta ylös, mutta ikinä ei edes tunnu siltä, että tulisi luvatta. Nyt ihan ronskisti oli tulla ensimmäisen hypyn yli vaikka painotin istumista ja katsoin koiraa. Maalissa puri minua käteen ja kun nappasin rinnuskarvoista vähän kiinni, että hei, niin tyyppi murisi takasin ja yritti tarrata uudelleen. Ihme monsteri. Tuona hetkenä ei ihan tuntunut agility maailman hauskimmalta asialta. Ainiin, tulos oli hyl -> otin puomin uudelleen, kun ei toiminut sivuetäisyys toivomallani tavalla ja Java jäi liian ylös. Joskus en aivan ymmärrä.
Hyppärille lähteminen tuntui jo vähän paremmalta. Tuloksena radalta femma, ihan tyhmä putken kielto... koska tää taas oppisi jotain? Onneksi radalla onnistui kuitenkin moni muu kohta hyvin, jotka on olleet meille vielä viime syksynäkin haasteellisia. Tässä kyllä huomaa sen, että vaikka tuntuu ettei edisty mihinkään suuntaan, niin jotain kehitystä tapahtuu aina salakavalasti. Vaikka kaarrokset venyvät ja rytmitys on viisi vuotta jäljessä, tulee tätä rataa videolta tiiratessa jotenkin todella hyvä mieli :) Java tekee aivan satasella töitä ja menee ihan hullua vauhtia! Saattoi vähän nousta tytöllä hattuun jokin arvokisafiiliksen tapainen. Kuulutukset hallissa ja ulkona, keinonurmipohja jne. saavat tuon tyttösen pään pyörälle :) ja tekevät ohjaajan työstä entistä haasteellisempaa...
Kaivoin alkaneen viikon kunniaksi treenille aikaa, ja suuntasin hallille pikaisesti parantamaan pääni. Javan kanssa tein oikeastaan vaan kontakteja, jotka alkavat näyttää nyt samanlaiselta kuin ennen taukoa. Sain jäädä kauas taakse ja silti koiran kroppa oli suoraan eteenpäin, Java ei lähtenyt hämykäskyillä tai -liikkeillä pois vaan nökötti alastulolla ja odotti vapautusta lelulle. Toimi kaikilla kontakteilla, jeees, alamme ehkä palautua! Luppiksen kanssa tein pimeitä putkikulmia, "pakkovalssia" ja vauhtitreeniä, johon yhdistin myös käännökset. Hyvä treeni, parempi mieli! Voisi melkein kutsua jo euforiaksi tämän treenin tuomaa iloa.
Tästä kisavideosta löytyy se avain, miksi pidän agilitysta. Eli alla Javan Ojangon hyppis:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti