Mulla meni leirin jälkeen reidet siihen kuntoon, ettei ole tullut juoksemisesta mitään. Vasen reisi kuntoutui nopeasti, mutta oikea on vieläkin toipumista vailla. Ilmeisesti leiriä edeltävän päivän astangajooga teki tehtävänsä yhdistettynä leirin fyysiseen puoleen, sillä ei leiri yksin ollut todellakaan rankimmasta päästä. Kokeilin joogassa semmoisia liikkeitä, joita en ole aikaisemmin pystynyt lihasvoiman tai kehonhallinnan puolesta tekemään ja iski pienen pieni kramppi... Juuh, silloin nauratti, nyt ei. Viikko sitten Sarin treeneissä en pystynyt juoksemaan ollenkaan ja aluevalmennuskin meni ketuiksi (tuntui oikeasti, että jos spurttaan, niin reisilihakset repeää. Joutui välttämään kipua ihan hulluna, eikä todella uskaltanut juosta). Onneksi sain kuitenkin treenattua pieniä pätkiä, sekä kivaa palautetta siitä miten taitava tuo koira on. Minun hieno Java :)
SM-kisoihin on vajaa neljä viikkoa ja olen tässä kunnossa, sekä nyt vielä toista kertaa lyhyen ajan sisään flunssassa/kuumeessa, eli hyvin menee... vielä pitäisi parantua, päästä treenaamaan, ottaa muutama startti ja käyttää Java fyssarissa. Näillä eväin, ja ehkä vähän muillakin!
Ainiin, Lediltä lähtee luultavasti tukka! On jo nyt niin kuumissaan, että testattava vaikuttaako karvattomuus mitenkään, mutta toivottavasti!
3 kommenttia:
Sitä se teettää kun on koko ajan menossa eikä ehdi parantua kunnolla! Nyt lepäät niin oot kunnossa SM:n mennessä. :) Tsemppiä niiiiiiiiin paljon sinne!!
Voi vai saa Ledi kesätukan! Musta lyhytkarvaset sheltit on just makeita! :) Niitäkin voisi olla lyhytkarvaisia malleja, kuten collieitakin. Ois hienoja!
Tulkaapas nyt joku päivä treenailemaan ja voitaisiin vähän kuvaillakin!
ps. Menen ens viikon alussa varmaan katsomaan pikkublondia, oi!
Paranemisia! Mie olen myös sitä mieltä, että "nahkashelttejä" pitäisi saada ihan vakiona :D
Tiina: Nojoo, pitäis levätä kyllä... jäänyt vähän vähiin.
Ja treenit ehdottomasti pidettävä, ja kuvia tahdon myös. Etenkin noista kahdesta karvattomasta haluaisin sivusta otettuja kuvia. Näkyisi Ledin dobberimaisuus ja Javan kojoottimaisuus hieman paremmin :D Ja tahon nähdä miun Kampelan :)
Alisa: Hahhhaa, olishan nuo ihan kivoja karvattomia kamuja!
Lähetä kommentti